• 050 3778887
  • pirjo.alakaarre@gmail.com
  • Virrat

Etusivu

KUKA ON PIRJO ALA-KAARRE?

Olen sanavalmis, kantaa ottava, yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut poliitikko Pohjois-Pirkanmaalta, Virroilta.
Elämäni keskiössä vapaa-ajallani on perhe, koiraharrastus ja ystävät. Olen hyvin sosiaalinen ja avoin. Pyrin perusteltaviin, järkeviin päätöksiin.
Olen Virtain Perussuomalaisten puheenjohtaja alkaen v. 2021. Minulla on reilun 11 vuoden kokemus politiikan teosta ja luottamustehtävieni laajuus on antanut hyvän ja realistisen kuvan siitä, millaista yhteiskunnallinen vaikuttaminen on.

Politiikan tekotapaani kuvaavat seuraavat tavoitteet: avoimuus, selkeys, rehellisyys, tuloksellisuus, taloudellisuus, houkuttelevuus, järkevyys, toisten huomioon ottaminen. Näitä arvoja ajan myös omassa PS-ryhmässämme.

Olen helposti lähestyttävissä ja haluan kuulla, mitä kuntalaiset toivovat kaupunkimme heille tarjoavan. Tavoitteena, että joka ikäryhmällä on kaupungissamme hyvä olla.

Mielipiteeni ovat yleensä vahvoja, mutta en ole kuitenkaan mikään jääräpää – hyvät perustelut kuultuani voin toki muuttaa katsantokantaani. Kokouksissa olen aktiivinen ja keskustelutan asioita, jos koen siihen olevan tarvetta.

Yritän parhaani mukaan edistää hyviä, paikallisia peruspalveluita; lääkäriin ja hoitoon pääsyä, ambulanssipalveluiden saatavuutta nopealla lähdöllä, kaupungin sisäistä ja ulkoista hyvää toimintakulttuuria, terveen sisäilman julkisia rakennuksia, keskustelevaa ja vuorovaikutteista Virrat-imagoa, kohtuullista verotasoa ja maltillisia julkisia maksuja, nykyaikaista markkinointia ja Virtain houkuttelevuutta. Uusille yrityksille matalaa kynnystä ja helppoutta tulla Virroille ja jo olemassa olevien yritysten säilymistä Virroilla.11

LUOTTAMUSTEHTÄVÄT

Nykyiset: Virtain kaupunki: valtuutettu, kaupunginhallituksen jäsen, sivistyslautakunnan pj., Keurusselän ympäristöltk. jäsen.
Maakunnalliset edustukset: Pirkanmaan liiton maakuntahallituksen varajäsen, Pirkanmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan varajäsen. 

Kokemushistoria: kaupunginvaltuusto, kaup.hall. vj., sivistysltk., perusturvaltk., Ev.lut.srk: kirkkoneuvosto ja -valtuusto, Pirkanmaan liitto: tarkastuslautakunta ja maakuntavaltuusto, PIRKO = Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymän hallitus, puolueeseen liittyvä yhdistys- ja piirityöskentely.

ARVOMAAILMA


1

Hyvä toimintakulttuuri
Poliitikkona ajan läpinäkyvää, järkevää, perusteltavissa olevaa päätöksentekoa. Ei hallintohimmeleitä; varat on suunnattava pääosin käytännön toimintaan ja suunnitelmallisuus on erittäin tärkeää.


2

Lähipalvelut ja verotaso
Peruspalveluiden pysyminen mahdollisimman lähellä käyttäjiä on tavoitteena. On huomioitava pitkät välimatkat ja asiointiliikenteen saatavuus. Julkisten palveluiden hintatason on myös pysyttävä kohtuullisena.


3

Pohjois-Pirkanmaa
Päätöksenteossa myös maakunnasta tulisi olla edustusta päätöksenteossa. Kaikki me maksamme yhtälailla palveluista- kokouksissa tulee ottaa esille myös maaseutukuntien palvelutaso ja alueella olevat mahdollisuudet. Maaseutuakin pitää kehittää. Nyt esim. Virrat näyttäytyy Pirkanmaan maakuntakaava 2040:ssa voimakkaasti tuulivoima-alueena. Maaseudulla on paljon muutakin annettavaa kuin olla tuulimyllyjen alustana. Tuulivoimaloiden sijoittelua tulee tarkoin harkita. Niitä ei saa laittaa liian lähelle ihmisten asuin- tai lomarakennuksia.

OTA YHTEYTTÄ

pirjo.alakaarre@gmail.com

Seuraa minua myös Facebookissa!