• 050 3778887
  • pirjo.alakaarre@gmail.com
  • Virrat

Luottamustehtävät

Minulla on reilun kymmenen vuoden kokemus kuntapolitiikasta. Olin ennen Kokoomuksen jäsen ja sen puolueen listoilla olen toiminut Virtain kaupunginvaltuustossa varsinaisena jäsenenä, Virtain kaupunginhallituksessa varajäsenenä, varsinaisena jäsenenä sivistyslautakunnassa sekä perusturvalautakunnassa.
Virtain ev.lut. seurakunnassa olen toiminut kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston jäsenenä. Siellä päätöksenteko koski kirkollisia asioita, mutta oli teknisesti hyvin samankaltaista kuin kuntapäättäminenkin.
  Maakuntatasolla olen ollut Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston jäsen sekä Pirkanmaan liiton tarkastuslautakunnan jäsen. Se olikin hyvin mielenkiintoista ja mukavaa, kun pääsi vaikuttamaan vähän laajemmin koko maakuntaa koskeviin asioihin.
  Tämän lisäksi olen ollut Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymän (PIRKO) hallituksessa ja pidin todella paljon myös koulutusasioiden käsittelystä. Meillä oli oikein mukava hallituskokoonpano ja asioita käsiteltiin tehokkaasti ja hyvin perusteellisesti.
  Puoluetoimintaan liittyen olen ollut piirihallituksessa sekä yhdistystoiminnassa monenlaisissa tehtävissä: puheenjohtajana, sihteerinä, taloudenhoitajana, kotisivujen päivittäjänä, jne. Yhdistystoiminta on siis minulle hyvin tuttua.
  Kokoomuksesta erosin jo vuoden 2019 syyskuussa. Puolueen alkuperäinen arvomaailma: ”Koti, uskonto, isänmaa” alkoi mielestäni pikku hiljaa heikentyä, eikä olo tuntunut enää siinä puolueessa muutenkaaan ns. kotoisalta, joten päätin erota. Olin hetken ilman mitään puoluejäsenyyttä ja mietin, mikä se minun vaihtoehtoni olisi. Päätin liittyä Perussuomalaisiin vuoden 2020 lopulla- se on nyt minulle hyvä puolue. Tällä hetkellä olen Virtain Perussuomalaisten ry:n puheenjohtaja (alkaen v. 2021 alusta), valtuustoryhmän puheenjohtaja, Pirkanmaan PS piirihallituksen jäsen sekä piirikokousedustaja.
  Kuntavaaleissa 06/2021 sain kolmanneksi eniten ääniä Virroilla ja olen nyt valtuutettu, kaupunginhallituksen jäsen, sivistyslautakunnan puheenjohtaja, vaalilautakunnan jäsen, kaupuginhallityksen jäsen Merikanto-opiston johtokunnassa sekä Virtain kaupungin edustajana Keurusselän ympäristölautakunnassa. Olen myös varajäsenenä Virtain nuorisokeskus Marttisen johtokunnassa sekä Virtain kaupungin teknisessä lautakunnassa.